Kulttuuria kouluun – hanke

Kulttuuria kouluun –hanke 1.2.-31.5.2019/ 1.8.-31.12.2019

Hanke tarjoaa Puijonsarven – ja Länsi-Puijon koulujen oppilaille laadukasta kulttuurista harrastus- ja kerhotoimintaa Julkulan nuorisotalon ja koulujen tiloissa. Toimintaa toteutetaan koulujen pitkillä välitunneille, koulupäivien aikana sekä Julkulan nuorisotalolla koulupäivien jälkeen ja koulujen loma-aikoina.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on tarjota ala- ja yläkoulujen oppilaille mielekästä, innostavaa, kulttuurista harrastustoimintaa Julkulan nuorisotalon, Puijonsarven koulun ja Länsi-Puijon koulun tiloissa koulujen pitkillä välitunneille, erikseen sovitusti koulupäivien aikana sekä Julkulan nuorisotalolla koulupäivien jälkeen ja loma-aikoina (syys-, kevät- ja kesäloma). Toimintaa järjestetään neljänä koulupäivänä viikossa. Toiminnalla tehdään kulttuuriharrastuksia tutuiksi ala- ja yläkoululaisille, rohkaistaan oppilaita niihin sekä tuodaan kulttuurista nuorisotyötä tunnetuksi koulumaailmassa. Tavoitteena on luoda uusia kaverisuhteita, torjua yksinäisyyttä, parantaa kouluviihtyvyyttä ja -menestystä, tukea harrastustoimintaa sekä saada koulujen tilat monipuolisempaan käyttöön. Tavoitteena on myös kehittää yhteistyötä koulujen henkilöstön ja Kuopion kaupungin nuorisotoimen kanssa ja kehittää yhdessä heidän kanssaan mallia säännöllisen kulttuuri- ja harrastustoimintaan koulupäivien aikana.

 

Lisätietoja hankkeesta teille tarjoilee

Suomen Nuorisoseurat ry / Kuopion seudun Nuorisoseurat

Kulttuuria Kouluun hanketyöntekijä
Tatu Parviainen
puh. 044 286 9021
tatu.parviainen@nuorisoseurat.fi